Anoppi sinne, missä pippuri kasvaa

Anoppi Itkumuurilla

Matkustaminen tekee hyvää, myös anopeille. Niinpä oma anoppini lähti tänne, missä pippuri kasvaa. Herrat ovat nauttineet kuluneen viikon ajan mummun seurasta ja päinvastoin. Anopin seurassa on myös tullut kierrettyä tätä toista kotimaatamme ja kotikaupunkiamme ja katseltua taas pitkästä aikaa maailmaa turistin silmin. Turistina sitä huomaa paljon sellaista, mihin ei enää muuten kiinnittäisi mitään huomiota. Vastaavasti ”melkein paikallisena” ymmärtää ja osaa selittää turistille monta sellaista asiaa, jotka ovat toisin kuin koti-Suomessa.

Kun Suomessa on talvi parhaimmillaan (tai pahimmillaan), on mukava esitellä turisteille Israelin ”talvea” ja kukkivia niittyjä. Galileassa tutustuimme paikkoihin mukavassa auringonpaisteessa ja parinkymmenen asteen lämmössä. Jerusalemissa oli (onneksi, ettei kateus pääse iskemään) vähän viileämpää, joten turistit saivat tutustua kaupunkiin takit tiukasti päällä. Aurinko sentään välillä vähän pilkahti pilvien lomasta, varmistaen matkalaisille punaisiksi palaneet nenät.

Ihminen tottuu ja turtuu yllättävän nopeasti elinympäristönsä erikoisuuksiin. Kun nyt kiertelimme pitkästä aikaa turisteina, huomasimme taas paljon uutta ja kiinnitimme huomiota itsestään selvänä pitämiimme asioihin. Miksi ihmiset täällä pukeutuvat, niin kuin pukeutuvat? Ja mitä ihmisten vaatteet kertovat heidän aatteistaan? Miksi ihmiset käyttäytyvät eri tilanteissa, niin kuin käyttäytyvät? Miksi liikenne täällä on niin kaoottista (enkä nyt tarkoita pelkästään sitä, että talon Mies oli ratissa)? Anopin kanssa keskustellessa tuli itsekin käytyä läpi ja pohdittua monta asiaa. Ja samalla huomattua, miten erilaista elämä täällä onkaan Suomeen verrattuna.

Jerusalemin Vanhan kaupungin basaari. Juutalaistori Mahane Jehuda. Värejä, ääniä, tuoksuja. Mansikoita ja halvaa, appelsiineja ja kalaa, vaatteita, turistirihkamaa, koruja, mausteita… Itä ja länsi kohtaavat ja laittavat pienen ihmisen pään pyörälle. Ainakin jos hän yrittää nähdä, haistaa, kuulla ja ymmärtää kaiken. Paikalliset kulkevat näkemättä ja kuulematta, tekevät omat ostoksensa ja jättävät kokemisen ja ihmettelyn turisteille.

Ultraortodoksijuutalaisten asuinalue Mea Shearim. Miehet tummissa puvuissaan, lierihatuissaan ja ohimokiehkuroissaan. Naiset hameissaan, hiukset peitettynä joko hatulla, huvilla tai peruukilla. Kauniisti mekkoihin puetut pikkutytöt ja nuoret pojat, jotka pukeutuvat kuin aikuiset miehet. Jos autoja ei näkyisi, voisi kuvitella olevansa 1800-luvun Itä-Euroopan juutalaiskaupunginosassa. Ja kuitenkin vain muutaman sadan metrin päässä on moderni Jerusalem internetkahviloineen ja viimeisintä muotia myyvine vaateliikkeineen.

Jeesuksen jalanjäljissä Galilean (hetkellisesti) vihreillä kukkuloilla. Nasaret, Jeesuksen kotikaupunki, näyttää tänään kovin erilaiselta kuin silloin kauan sitten. Mutta kukkulat ovat samat ja mielessään voi kuvitella puusepän verstaan ja lasten äänet. Mielikuvituksen tueksi menimme Nazareth Villageen kokemaan melkein aitoa Jeesuksen ajan elämää. Viimeistään siellä pystyy tuntemaan, näkemään, kuulemaan ja haistamaan Jeesuksen Nasaretin. Paikalliset arabikristityt eläytyvät kahden tuhannen vuoden takaiseen juutalaiseen elämään ja tuovat historian eläväksi.

Vaikka suurimman osan ajasta elämme täällä Israelissa ja Jerusalemissa aivan tavallista lapsiperheen elämää, välillä on hyvä muistaa, missä sitä oikein asuukaan. Asummehan kuitenkin paikassa, jonne tuhannet ihmiset tulevat vuosittain turisteina tai pyhiinvaeltajina. Itselle elämä täällä voi vain välillä muuttua liiankin arkiseksi ja kaikki kauneus, eksoottisuus, historiallisuus ja pyhyyden tunne voi jäädä huomaamatta. Onneksi anoppi päätti lähteä sinne, missä pippuri kasvaa.

Herra 7 vee ja herra 5 vee turisteina