Jotenkin se alkoi ihan huomaamatta. Sitä vain pyöritteli aina vain enemmän ja enemmän ajatuksissaan, surffaili netissä "ihan vaan huvikseen", etsi tietoa "ihan vaan ajankuluksi". Ei missään nimessä tosimielellä, niin ainakin Isännälle vakuuttelin. Ja hän oli uskovinaan. Jossain vaiheessa herrat alkoivat kiinnittää huomiota äidin surffailuihin, vaikka äiti kyllä kovasti vakuuttelikin, että ihan sattumalta tässä tällä sivulla oltiin. Mutta herra kuusi veellä on tarkat silmät ja hän huomautti melko pian äidin olleen ihan samalla sivulla viimeksikin. Ja herra seitsemän veelle tuli jonakin heikkona hetkenä lipsautettua, että ehkä äidillä on ihan vähän karvavauvakuumetta. Mutta ihan vähän vain, eikä se johtaisi mihinkään. Isäntä sivussa huokaisi ja alkoi henkisesti valmistautua...
"Tuntuu vain niin typerältä lähteä yksin lenkille, eikä sateella tule lähdettyä ollenkaan." Sade on muuten erittäin hyvä peruste maassa, jossa sataa vain noin neljänä kuukautena vuodessa eikä silloinkaan läheskään joka päivä. Ainakaan silloin, kun pitäisi lähteä lenkille. "Olisi niin kiva, kun olisi oma pikkuinen, jota voisi helliä ja paijata." Isäntä yritti laimeasti huomauttaa, että kyllä häntä saisi helliä ja paijata, kunhan nyt ei korvan takaa rapsuttaisi. Mutta kaikkein paras perustelu on tietysti Lasten Etu. Herrathan kasvaisivat ihan kieroon, jos talossa ei olisi lainkaan lemmikkiä heidän herkkinä kasvuvuosinaan. Paikallisilla täällä ei juurikaan lemmikkejä ole ja sen kyllä huomaa. Joka päivä saa uutisista lukea jostakin kivienheittelyistä tai mellakoista. Ja kaikki vain sen takia, että poikaraukoilla ei ole ollut lemmikkejä. Perustetelu oli niin vastaansanomaton, että Isäntä ei sanonut vastaan. Tai sitten hän on jostakin viisaista kirjoistaan lukenut, että hullun kanssa ei pidä alkaa väittelemään...
Kun Isäntä oli näin saatu pehmitettyä (herroja ei tarvinnut), alkoi Etsintä. Missä meidän pikkuisemme on? Ja millainen hän olisi? Kuka hän olisi? Ehdot olivat tiukat: Koon puolesta otuksen pitäisi mahtua kerrostaloasuntoomme ja lentokoneeseen, mutta samalla pitäisi olla tarpeeksi iso selvitäkseen herrojen kanssa ja lenkkikaverina. Luonteen pitäisi olla mahdollisimman helppo, mutta kuitenkin sopivan haastava; älykäs, mutta ei liian fiksu; huumorintajuinen; lapsiystävällinen, ihmisystävällinen, eläinystävällinen - ja samalla ei saisi olla liian ystävällinen, sillä täällä ei liiallista ystävälllisyyttä juurikaan arvosteta. Mutta vieraisiin pitäisi silti suhtautua ystävällisesti, eikä omaa tupaa saa vartioida liian tarkasti. Turkin pitäisi olla mahdollisimman helppohoitoinen, mutta ei missään nimessä lyhyt. Ja terveyden pitäisi olla kunnossa, tietenkin. Ja tietysti otuksen pitäisi miellyttää silmää, pitäisihän sitä katsella nurkissaan seuraavat vuodet.
Lopulta, pitkällisen etsinnän, kyselyjen ja Isännän kanssa käytyjen neuvottelujen jälkeen päädyimme Karvakorvaan. Herra olisi juuri sopivan ikäinen meidän tullessamme Suomeen kesälomalle, jotta voisimme tuoda hänet mukanamme kotiin Israeliin loman jälkeen. Kaupat tein pelkkien valokuvien, muutaman sähköpostin ja yhden puhelun perusteella (onneksi olin käymässä Suomessa tammikuussa, että pystyin soittamaan tuon puhelun). Ostin sian - eikun koiran säkissä, ja saatoin vain odottaa ja toivoa parasta.
Ja parasta me saimmekin. Karvakorva on juuri sitä, mitä olimme toivoneetkin, ellei jopa enemmän. Ainakin turkkia sillä on enemmän, mitä tilasin... Ei, Karvakorva ei istu kainalossani sohvalla illalla katsomassa elokuvaa. Muutenkaan herra ei ole mikään kainalokoira, vaikka läheisriippuvainen onkin. Eikä se siivoa herrojen tiputtamia leivänkannikoita lattioilta. Pöydältä se kyllä siivoa leivät jo ennen kuin herrat edes ehtivät unohtaa niitä. Ja mainitsinko jo Karvakorvan turkin? Sitä on paljon, korvissakin. Ja matoissa ja sohvatyynyissä ja vaatteissa... Turkkinsa alla Karvakorva on kuitenkin mitä mainioin otus: Se pitää seuraa minulle ja Isännälle - ympäri vuorokauden, koko ajan, tauotta. Karvakorva on näet seurakoira. Ja vaihtaessamme huonetta hän on seuraAkoira. Yönsä herra nukkuu poikittain makuuhuoneemme oviaukossa, etemme vain pääsisi vaihtamaan huonetta hänen huomaamattaan. Valitettavasti Karvakorva ei estä poikia vaihtamasta yöllä huonetta ja muuttamasta meidän sänkyymme... Karvakorvasta olen saanut toivomani lenkkikaverin, joka pysyy hyvin minun vauhdissani ja jonka vauhdissa minä pysyn.
Ai, se Lasten Etu... Herrat ovat äärimmäisen onnellisia uudesta "pikkuveljestään". Herra kolme vee on erittäin tyytyväinen siihen, että hän ei enää ole talon vauva, vaan on voinut luovuttaa tittelin Karvakorvalle. Varsinkaan kun hänen ei ole tarvinnut tittelin myötä luopua veljessarjan nuorimman aseman mukanaan tuomista eduista. Herra kuusi vee on toivonut lemmikkiä aina ja nyt hänellä lopultakin on sellainen. Ainakin aina silloin, kun häntä sattuu huvittamaan. Muina aikoina Karvakorva on "äidin vauva", josta hänen ei tarvitse kantaa huolta. Onneksi äiti ottikin lemmikin itselleen, eikä herroille... Herrat ja Karvakorva ovat lauman pentuja, jotka välillä leikkivät iloisesti yhdessä - ja välillä käyvät taistelua paikastaan ja asemastaan laumassa. Tästä valtataistelusta tekee hieman epäreilun se tosiasia, että vain yhdellä pennuista on terävät hampaat... Mutta onneksi Karvakorva ei juurikaan käytä niitä. Ja onneksi lauman Alfa-naaras ryntää tarvittaessa puolustamaan jälkikasvuaan - kuka sitten milloinkin on puolustuksen tarpeessa. Vaikka silloin, kun Karvakorvalla oli viikinkikypärä päässään, raukan puolustus jäi hieman laimeaksi. On vain niin vaikea torua herra kolme veetä uskottavasti, kun itseä naurattaa samalla... Onneksi Karvakorvalla on juuri niin hyvät hermot, kuin toivoimmekin. Ja sopivasti huumorintajua, sillä ilman sitä ei tässä balaganissa selviä.
"Tuntuu vain niin typerältä lähteä yksin lenkille, eikä sateella tule lähdettyä ollenkaan." Sade on muuten erittäin hyvä peruste maassa, jossa sataa vain noin neljänä kuukautena vuodessa eikä silloinkaan läheskään joka päivä. Ainakaan silloin, kun pitäisi lähteä lenkille. "Olisi niin kiva, kun olisi oma pikkuinen, jota voisi helliä ja paijata." Isäntä yritti laimeasti huomauttaa, että kyllä häntä saisi helliä ja paijata, kunhan nyt ei korvan takaa rapsuttaisi. Mutta kaikkein paras perustelu on tietysti Lasten Etu. Herrathan kasvaisivat ihan kieroon, jos talossa ei olisi lainkaan lemmikkiä heidän herkkinä kasvuvuosinaan. Paikallisilla täällä ei juurikaan lemmikkejä ole ja sen kyllä huomaa. Joka päivä saa uutisista lukea jostakin kivienheittelyistä tai mellakoista. Ja kaikki vain sen takia, että poikaraukoilla ei ole ollut lemmikkejä. Perustetelu oli niin vastaansanomaton, että Isäntä ei sanonut vastaan. Tai sitten hän on jostakin viisaista kirjoistaan lukenut, että hullun kanssa ei pidä alkaa väittelemään...
Kun Isäntä oli näin saatu pehmitettyä (herroja ei tarvinnut), alkoi Etsintä. Missä meidän pikkuisemme on? Ja millainen hän olisi? Kuka hän olisi? Ehdot olivat tiukat: Koon puolesta otuksen pitäisi mahtua kerrostaloasuntoomme ja lentokoneeseen, mutta samalla pitäisi olla tarpeeksi iso selvitäkseen herrojen kanssa ja lenkkikaverina. Luonteen pitäisi olla mahdollisimman helppo, mutta kuitenkin sopivan haastava; älykäs, mutta ei liian fiksu; huumorintajuinen; lapsiystävällinen, ihmisystävällinen, eläinystävällinen - ja samalla ei saisi olla liian ystävällinen, sillä täällä ei liiallista ystävälllisyyttä juurikaan arvosteta. Mutta vieraisiin pitäisi silti suhtautua ystävällisesti, eikä omaa tupaa saa vartioida liian tarkasti. Turkin pitäisi olla mahdollisimman helppohoitoinen, mutta ei missään nimessä lyhyt. Ja terveyden pitäisi olla kunnossa, tietenkin. Ja tietysti otuksen pitäisi miellyttää silmää, pitäisihän sitä katsella nurkissaan seuraavat vuodet.
 |
| Karvakorva |
Ja parasta me saimmekin. Karvakorva on juuri sitä, mitä olimme toivoneetkin, ellei jopa enemmän. Ainakin turkkia sillä on enemmän, mitä tilasin... Ei, Karvakorva ei istu kainalossani sohvalla illalla katsomassa elokuvaa. Muutenkaan herra ei ole mikään kainalokoira, vaikka läheisriippuvainen onkin. Eikä se siivoa herrojen tiputtamia leivänkannikoita lattioilta. Pöydältä se kyllä siivoa leivät jo ennen kuin herrat edes ehtivät unohtaa niitä. Ja mainitsinko jo Karvakorvan turkin? Sitä on paljon, korvissakin. Ja matoissa ja sohvatyynyissä ja vaatteissa... Turkkinsa alla Karvakorva on kuitenkin mitä mainioin otus: Se pitää seuraa minulle ja Isännälle - ympäri vuorokauden, koko ajan, tauotta. Karvakorva on näet seurakoira. Ja vaihtaessamme huonetta hän on seuraAkoira. Yönsä herra nukkuu poikittain makuuhuoneemme oviaukossa, etemme vain pääsisi vaihtamaan huonetta hänen huomaamattaan. Valitettavasti Karvakorva ei estä poikia vaihtamasta yöllä huonetta ja muuttamasta meidän sänkyymme... Karvakorvasta olen saanut toivomani lenkkikaverin, joka pysyy hyvin minun vauhdissani ja jonka vauhdissa minä pysyn.
Ai, se Lasten Etu... Herrat ovat äärimmäisen onnellisia uudesta "pikkuveljestään". Herra kolme vee on erittäin tyytyväinen siihen, että hän ei enää ole talon vauva, vaan on voinut luovuttaa tittelin Karvakorvalle. Varsinkaan kun hänen ei ole tarvinnut tittelin myötä luopua veljessarjan nuorimman aseman mukanaan tuomista eduista. Herra kuusi vee on toivonut lemmikkiä aina ja nyt hänellä lopultakin on sellainen. Ainakin aina silloin, kun häntä sattuu huvittamaan. Muina aikoina Karvakorva on "äidin vauva", josta hänen ei tarvitse kantaa huolta. Onneksi äiti ottikin lemmikin itselleen, eikä herroille... Herrat ja Karvakorva ovat lauman pentuja, jotka välillä leikkivät iloisesti yhdessä - ja välillä käyvät taistelua paikastaan ja asemastaan laumassa. Tästä valtataistelusta tekee hieman epäreilun se tosiasia, että vain yhdellä pennuista on terävät hampaat... Mutta onneksi Karvakorva ei juurikaan käytä niitä. Ja onneksi lauman Alfa-naaras ryntää tarvittaessa puolustamaan jälkikasvuaan - kuka sitten milloinkin on puolustuksen tarpeessa. Vaikka silloin, kun Karvakorvalla oli viikinkikypärä päässään, raukan puolustus jäi hieman laimeaksi. On vain niin vaikea torua herra kolme veetä uskottavasti, kun itseä naurattaa samalla... Onneksi Karvakorvalla on juuri niin hyvät hermot, kuin toivoimmekin. Ja sopivasti huumorintajua, sillä ilman sitä ei tässä balaganissa selviä.
 |
| Varokaa vahtikoiraa! Älkää kompastuko siihen! |
