Luvattu maa

Sapattiaamu alkaa hyvin: Herään vertahyytävään kiljuntaan, vastaushuutoon, tuomarin kuulusteluun ja pikatuomion julistukseen, jota seuraa uusi kiljunta ja huuto. Hyvät uutiset: Minun ei tarvitse reagoida huutoon mitenkään, sillä virallisesti olen edelleen Höyhensaarilla. Huonot uutiset: Huuto kuuluu olohuoneestamme. Hyvät uutiset: Kello on jo niin paljon, että naapurit tuskin häiriintyivät. Huonot uutiset: On todellakin sapattiaamu, jolloin kaikki toivovat rauhaa. Hyvät uutiset: Asumme Israelissa, meluisan lapsiperheen Luvatussa maassa.

Suomessa tulee välillä tunne, että lapsia lähinnä siedetään julkisilla paikoilla. Tämä edellyttää tietenkin sitä, että mukulat osaavat käyttäytyä hyvin ja ymmärtävät olla hiljaa. Lapset saavat näkyä, mutta eivät kuulua. Täällä Israelissa taas kaikki niin näkyvät kuin kuuluvatkin, sekä lapset että aikuiset. Kun Suomessa lapsi saa itku-potku-uhma-raivarin julkisella paikalla ihmiset katsovat paheksuvasti ja tarjoavat hyvää tarkoittavia neuvojaan. Näin olen kuullut, en koskaan itse kokenut. Meidän herrathan eivät toki koskaan ikinä milloinkaan ole aiheuttaneet minkäänlaista häiriötä julkisilla paikoilla. Täällä Israelissa huutava mukula herättää lähinnä a) ylpeyttä (”Siinä on taas kasvamassa uusi israelilainen, joka tietää mitä tahtoo”), b) hilpeyttä (”Noin suloisesti pikkuinen huutaa”), c) lempeää vahingoniloa (”Eipähän ole minun lapseni tällä kertaa”) ja d) myötätuntoa (”Kaikkia meitä ahdistaa täällä kuumassa ruuhkabussissa. Voisipa itsekin huutaa…”) Siis näin olen kuullut, en koskaan itse kokenut. Meidän herrathan eivät…

Suomessa aikuiset korottavat ääntään vain äärimmäisen suuttuneina tai humalassa. Tai huutaessaan lapsia ulkoa takaisin sisälle, mutta se taitaa kyllä olla jo katoavaa kansanperinnettä. Israelilaiset taas korottavat äänensä ollessaan iloisia, suuttuneita, turhautuneita, kiireisiä, keskustellessaan ystäviensä, poliisin, lipuntarkastajan, kaupan kassaneidin, toisten matkustajien tai jonkun toisen israelilaisen kanssa, sekä olleessaan kotona, bussissa, kaupungilla, kaupassa tai jossain muualla. Jos tilanne sitä vaati, he huutavat ja heiluttavat käsiään. Onneksi tätä tapahtuu vain äärimmäisen harvoin, keskimäärin joka päivä joka kerta kun he joutuvat tekemisiin toisten israelilaisten kanssa.

Jos suomalainen joutuu turvautumaan äänensä korottamiseen, on tosi kyseessä. Hän on silloin suuttunut ja erittäin hyvästä syystä. Eikä tuo suuttumus laannu pitkään aikaan. Tai oikeastaan se muuttuu loukkaantumiseksi, joka helpottaa ehkä siinä vaiheessa, kun loukkauksen aiheuttaja on joko kuollut tai vähintäänkin saattohoidossa. Kun israelilainen huutaa, se tarkoittaa sitä että hän huutaa. Kun kaksi israelilaista huutaa toistensa suuhun, kyse voi olla siitä, että toista heistä on loukattu verisesti ja kyseessä on vuosikymmenen riita tai sitten ei. Todennäköisesti henkilö A jätti matkalippunsa leimaamatta ja virkaintoinen henkilö B vaatii nyt tuota leimaamatonta lippua tarkastettavaksi. Tilanteeseen puuttuu täysin ulkopuolinen henkilö C, jolta B:n työtoveri kerran peri täysin perusteettomasti tarkastusmaksun. Henkilön D mielestä C:n ei pitäisi puuttua asiaan mitenkään ja hän myös tuo tämän mielipiteensä julki äänekkäästi. Henkilö E taas on sitä mieltä, että B tekee vain työtään ja A:n kuulukin saada rangaistus pahoista teoistaan. Lopulta, pysäkin lähestyessä, A myöntää virheensä ja jää pysäkille selvittämään asiaa B:n ja seuraan liittyneen D:n kanssa. Sitten he sanovat toisilleen iloisesti kiitos ja näkemiin, ja poistuvat eri suuntiin. C taas jää kyytiin keskustelemaan E:n kanssa tilanteen epäoikeudenmukaisuudesta, mutta koska E on eri mieltä asiasta, keskustelu jatkuu kovaäänisenä. Tilannetta ulkopuolelta seurannut turisti luulee, että keskustelun osapuolet paitsi tunsivat toisensa ennestään, ovat myös äärimmäisen suuttuneita toisilleen. Vielä mitä, kyse ole vain keskustelusta israelilaisittain.

Yritäpä tässä sitten kasvattaa herroista hyvin käyttäytyviä ja hillittyjä suomalaisia. Herra 5 vee on sopeutunut tänne jo liiankin hyvin ja omaksunut täysin paikallisen tunneilmaisun: Jos olet iloinen, kaikki kuulevat sen. Jos olet surullinen, kaikki kuulevat sen. Ja jos olet vihainen, kaikki varmasti kuulevat sen. Positiivista tietenkin on, että lapsi sopeutuu - tosin hän oli sopeutunut jo ennen tänne muuttoa. Harmillista taas on se, että Suomeen palatessa ympäristö ei hyvällä katso tuollaista vapaata tunneilmaisua. Hmm… Ehkä me jäämmekin sitten tänne. Kysäisenpä Isännän mielipidettä asiaan huutamalla hänelle asunnon toiseen päähän.

Shabat Shalom!