Kuka minä olen?

Kun nyt päätin elvyttää (tai paremminkin herättää kuolleista) tämän blogini pitkän tauon jälkeen, on ehkä paikallaan lopulta kirjoittaa aiheesta ”Kuka minä olen?” Yleensähän tämä on blogin ensimmäinen postaus, mutta parempi myöhään kuin ei silloinkaan…

Kuka minä olen? Olen nainen, vaimo, äiti, tytär, sisar, miniä, käly. Olen yhden miehen lempivaimo ja kolmen pojan äiti. (Joskus olen miettinyt, millaista olisi olla tyttöjen äiti tai ihan vaan lasten äiti.) Olen myös yhden koiran ja kahden kissan "äiti". (Jokainen, jolla on kokemusta sekä koirista että kissoista, ymmärtää mikä ero näillä kahdella äitiyden lajilla on.)

Olen ystävä, kaveri, naapuri, työkaveri. Olen se, joka heittää vitsin silloinkin kun ei ehkä pitäisi; se, joka kuuntelee vakavana ja yrittää olla tuputtamatta hyviä neuvojaan. Ja sitten tuputtaa niitä kuitenkin. Olen naapuri, joka tervehtii vaikka yhteistä kieltä ei olisikaan. Ja naapuri, joka ei aina tervehdi, vaikka yhteinen kieli olisikin. Työkaveri, jonka lapset sairastuvat aina väärään aikaan, kun pitäisi ehdottomasti olla töissä. Työkaveri, jonka jälkikasvu tulee työpaikalle häiritsemään työkavereiden rauhaa ja tuhoamaan kahvihuoneen herkkuvaraston. 

Suomalainen, maahanmuuttaja, maastamuuttaja, ulkomaalainen. En ole olim hadash, uusi maahanmuuttaja, vaan pelkkä ulkomaalainen. Väliaikaisesti maassa asuva, ei-juutalainen ulkomaalainen. Olen se suomalainen, joka muutti ulkomaille, mutta joka varmasti kohta palaa maitojunalla kotiin. Eihän missään muulla kuin Suomessa voi oikeasti asua ja olla onnellinen. Olen se suomalainen, jonka sydämestä pala on jossain muualla; joka ei oikein enää täysin tunne oloaan kotoisaksi Suomessa. Olen se ulkomaalainen, joka tuntee olevansa kotona; se, joka jäi silloinkin, kun raketit lensivät kohti Jerusalemia. Se suomalainen, joka ei voisi elää ilman salmiakkia ja ruisleipää, metsiä ja järviä. Se ulkomaalainen, joka on liian hiljainen ja hillitty, jonka iho ei kestä aurinkoa ja jolla on koti-ikävä. Se ulkomaalainen, jota luullaan aina paikalliseksi. Se suomalainen, joka on niin suomalaisen näköinen, ettei erehtymisen vaaraa ole. Paitsi siis Israelissa.

Olen kristitty, notsri, meshichi – aina tilanteesta ja keskustelukumppanista riippuen. Olen uskovainen, hihhuli, tiukkapipo ja fundis – jälleen tilanteesta ja keskustelukumppanista riippuen. Mutta aina olen armahdettu syntinen, Jumalan lapsi, Jeesuksen seuraaja. Olen rakastettu, Jumalan kuvaksi luotu, pelastettu ja vapautettu. Olen heikko, arka, väsynyt ja syntinen, mutta Hän on minun voimani, rohkeuteni, virvoitukseni ja syntieni sovittaja.