Se Suuri Lumimyräkkä

"Äiti, miksi meidän pitää laittaa kipo(!) päähän?" kysyy Herra kuusi vee. Herra kolme vee ihastelee pitkiä kalsareitaan. Vaikka onhan se tietysti ihmeellistä, kun joutuu jo toisen kerran tänä vuonna vetämään sellaiset jalkaansa. Herra kahdeksan vee väittää vakavalla naamalla, että hän ei tosiaankaan tiedä, kuinka lumiukko tehdään. Äiti epäilee, että hänen jälkikasvustaan on tullut paitsi ulkosuomalaisia, myös israelilaisia. Ja täkäläisethän tunnetusti menettävät viimeisenkin järjenhitusensa silloin, kun taivaalta tulee yksikin lumihiutale. Vai tiedättekö mitään muuta maata, jossa koko maa - tai ainakin pääkaupunki - pysähtyisi lumisateella vain siksi, että ihmiset presidenttiä ja pääministeriä myöten saisivat leikkiä lumisotaa ja rakennella lumiukkoja?

Lumiukko :)

Koko syksy täällä Jerusalemissa on ollut harvinaisen lämmin. Vielä muutama viikko sitten päivän ylin lämpötila oli parhaimmillaan yli 20 astetta ja aurinko paistoi. Kaivatuista sateista ei ollut tietoakaan ja lopulta päärabbinaatti vetosi juutalaisiin täällä ja eri puolilla maailmaa. Kaikkien tulisi rukoilla sateita, muuten katastrofi uhkaisi Israelia. Katastrofi olikin lähellä, mutta hyvin toisenlainen, mitä rabbit ennakoivat...

Sateet alkoivat lopultakin viime viikon lopulla. Vettä tuli ja tuli. Ja tuli vielä vähän lisää. Alkuviikosta sääennusteet saivat uuden sävyn: Tulossa olisi kunnon talvimyrsky, ehkä jopa lunta. Tai siis räntää, sillä eihän täällä nyt lunta tule... Varmuuden vuoksi Herrojen koulun joulujuhlat siirrettiin seuraavalle viikolle, sillä mahdollinen lumisade sotkisi pahoin liikennettä. Israelilaisautoilijat kun eivät ole tottuneet ajamaan lumisohjossa ja jo muutama lumihiutale saisi koko liikenteen sekaisin. Muutama lumihiutale...

Torstaiaamu valkeni pilvisenä. Ja kun avasin olohuoneen kaihtimet, huomasin parvekkeen olevan ohuelti valkoinen. Herrojen koulusta oli vähän aikaisemmin tullut viesti, jonka mukaan koulu olisi auki normaalisti. Kun Isäntä ja Herrat olivat ehtineet kadunvarteen koulubussia odottamaan tilanne oli jo muuttunut: Taivaalta ei tullutkaan vettä vaan räntää. Bussikuski kävi pikaneuvottelun koulun henkilökunnan kanssa (onneksi täällä(kin) jokaisen käteen on liimattu kännykkä) ja neuvottelun tuloksena märkä Isäntä ja silminnähden "pettyneet" Herrat palasivat sisälle. Ajattele nyt, Herroilta jäi hyvä koulupäivä väliin pienen räntäsateen takia. Samaan syssyyn Herra kolme veen päiväkodista tuli viesti, että paikka on kiinni päivän. Sateet olivat aiheuttaneet niin paljon tuhoa sisäpihalla, että paikka ei olisi turvallinen lapsille. (Koko päiväkodin sisäpiha on katettu ja nyt katos oli osittain romahtanut ja vetänyt mukanaan alas sähköjohtoja.) Totesin, että turhaan minäkään työpaikalleni menen, jos kerran taivaalta tulee muutakin kuin vettä. Kokeilkaapa huviksenne samaa Suomessa: Sanokaa opettajalle tai pomolle, että en viitsinyt tulla kouluun/töihin, kun saattaa alkaa sataa lunta.

Aluksi näytti siltä, että saataisiin vähän sohjoa...

Emme suinkaan olleet ainoat, jotka jäivät kotiin. Itse asiassa aamupäivän mittaan kaikki Jerusalemin koulut suljettiin ja kaikki, jotka suinkin kykenivät palasivat työpaikoiltaan koteihinsa - mikäli sinne olivat koskaan menneetkään. Räntäsade muuttui päivän mittaan lumisateeksi ja sehän tarkoittaa näillä leveysasteilla yleistä vapaapäivää. Kaikki kynnelle kykenevät syöksyvät ulos leikkimään lumessa, rakentamaan lumiukkoja ja lumisotasille. Lumisade on täällä Jerusalemissa niin harvinaista herkkua, että siitä pitää ottaa kaikki ilo irti. Julkinen liikenne pysähtyy, sillä busseissa ei ole (tietenkään) nastarenkaita ja lumiaurat eivät mitenkään ehdi pitää kaikkia katuja puhtaina sohj... lumesta. Yksityisautoissa ei niissäkään ole tietenkään nastarenkaita ja liikenne täällä pysähtyy lumisateen takia lähes täysin. Teoriassa.

Kun kävin torstai-iltana Karvakorvan kanssa iltalenkillä, sain todeta säätiedotusten lumimyrskyennusteiden osuneen sittenkin oikeaan: Suhteellisen lyhyen lenkkimme aikana lunta ehti tulla niin paljon, että paluumatkalla en pystynyt enää näkemään jälkiämme. Kotitalomme edesässä olevat pensaat olivat painuneet lumen painosta niin, että jouduin kiertämään toista kautta päästäkseni rappukäytävään. Perjantaiaamu valkeni valkoistakin valkoisempana. Lunta oli yön aika tullut ennätyksellisen paljon; paljon ihan noin suomalaisenkin mielestä. Kaikki oli lumen peitossa, ellei sitten ollut romahtanut lumen painosta. 

Tuosta olisi pitänyt muka päästä kulkemaan kadulle...

Valkoisen aamun valjetessa alkoi myös selvitä, että tällä kertaa kyse olisi muustakin kuin hauskasta leikistä lumessa. Jerusalem ja iso osa Lähi-Itää oli joutunut miesmuistiin pahimman lumimyrskyn kouriin. Jos oli lunta Jerusalemissa, niin sitä oli myös isossa osassa muuta Israelia. Lunta oli myös Jordaniassa, Syyriassa, Libanonissa, Turkissa ja jopa Egyptissä. Ja kun näillä leveysasteilla tulee lumimyrsky, se on hieman eri asia kuin Suomessa. Kun Suomessa myrsky katkoo sähköt sytytetään kynttilät ja tuli takkaan, harmitellaan pilalle meneviä pakasteita ja valitetaan, kun ei voi katsoa edes telkkaria tai surffata netissä akun loputtua. Täällä yhdistelmä sähkökatko ja lumimyrsky voivat olla elämää uhkaava katastrofi. Taloja ei ole todellakaan rakennettu talvea ja kylmää silmällä pitäen. Tämä tarkoittaa sitä, että ilman jatkuvaa lämmitystä talon sisälämpötila on nopeasti lähes sama kuin ulkona. Takkoja täällä ei ole käytännössä missään tai kenelläkään, eikä kynttilöitäkään myydä joka lähikaupassa (tosin nyt Hanukan jälkeen niitä saattoi vielä löytyä ihmisten varastoista). Ihmisillä ei myöskään ole kunnon talvivaatteita mistään Goretexeistä puhumattakaan, joten kaikki ulos uskaltautuneet altistivat itsensä kylmälle ja märälle. Ja ne vaatteet myös pysyivät märkinä, jos sähköt sattuivat olemaan poikki. Pariinkin otteeseen Jerusalemiin johtavat päätiet jouduttiin sulkemaan lumen takia, pienemmistä teistä nyt puhumattakaan. Myrskylukemissa puhaltava tuuli ja puiden päälle satanut lumi katkoivat puita ja siinä sivussa sähkölinjoja. Lopulta tänne julistettiin hätätila ja kehoitettiin välttämään autoilua ja yleensäkin tarpeetonta ulkonaliikkumista.

Asuinalueemme pääkatu perjanaina 13.12.

Hidastiko tämä jotenkin lasten ja lastenmielisten lumiriemua? Ei tietenkään, kuten se ei myöskään hidastanut paikallisia autoilijoita. Siis eihän se auraamaton, jäinen tai sohjoinen tie ja auton kesärenkaat yhdistettynä olemattomaan talviajokokemukseen ole mikään este, saati sitten hidaste. Joten kaikesta tästä tuloksena oli lumen tukkimat tiet, joita vähäiset lumiaurat yrittivät saada auki edes yhden kaistan osalta. Lumiauran eteni hitaasti, sillä kadut olivat täynnä lumiukkoja rakentavia lapsia ja aikuisia. Lumiauran perässä oli jono autoja ja jonon kolmas tööttäili kärsimättömänä. Siellä, missä jonkinlainen reitti suinkin oli auki, autoilijat ajelivat kesärenkaillaan melkein normaalinopeudella ihmisten ja lumiukkojen seassa.  Tämä tietysti koski vain niitä autoiljoita, jotka olivat saaneet autonsa kaivettua esiin lumikinoksesta... Osa autoilijoista oli myös joutunut jättämään autonsa lumikinokseen kesken matkan ja turvautumaan poliisin tai armeijan tarjoamaan evakointikuljetukseen.

Herrat ja Karvakorva parvekkeella lumileikeissä

Myös Herrat ja Karvakorva ottivat lumesta kaiken ilon irti. Tosin Karvakorvasta tuota lumi-iloa jouduttiin myös kirjaimellisesti irrottamaan, sillä lumi tarttui raukan turkkiin ja teki siitä yhden ison lumipallon. Mutta sehän ei menoa haitannut. Herrojen menoa sen sijaan vähän hidasti vilustuminen, jonka voisi arvella olevan suoraa seurausta märistä lumileikeistä ja liian vähäisestä vaatetuksesta sisätiloissa (Herrojen oma valinta, äitihän ei tietenkään ollut kertaakaan käskenyt pukea lisää vaatetta päälle ja varoittanut uhkaavasta vilustumisesta...) Kaikesta huolimatta Herrat ja Karvakorva saivat viettää talven hauskimmat päivät lumileikkien parissa. Herra kolme veen iloa tosin hieman himmensi se, että hänestä tuli lumimyrskyn aikaan Herra neljä vee, mutta suljettujen teiden takia vieraat eivät päässeet juhliin. Mutta kaikesta huolimatta meidän perheemme kohdalla lumimyrskyn saldo jäi reilusti plussalle: Asuntomme pysyi koko ajan siedettävän lämpöisenä, sähköt eivät katkenneet missään vaiheessa, omaisuudellemme ei tullut mitään vahinkoa, Karvakorva ei uponnut pysyvästi lumikinokseen ja Herratkin toipuvat kyllä flunssastaan. Saimme leikkiä ja lenkkeillä lumessa, räpsiä valokuvia sormet kohmeessa ja Isäntä sai rakentaa pari lumilyhtyä naapuruston iloksi. Saimme ihailla lumimaisemia, nauttia kotoisista tunnelmista ja melkein valkeasta joulusta. Ja Herra neljä vee tullee aina muistamaan nämä syntymäpäivänsä, sillä Se Suuri Lumimyräkkä oli juuri silloin.