Sininen ja valkoinen

Millaista se olisi, jos koko naapurustosi tyhjenisi yhtäkkiä? Kaikki ihmiset, jotka tunsit, olisivat poissa. Myös koko perheesi olisi poissa. Vain sinä yksin olisit jäljellä ja yrittäisit rakentaa elämääsi uudelleen, uudessa naapurustossa, uudessa maassa. Opettelisit uuden kielen, uuden tavan elää. Perustaisit ehkä uuden perheen, saisit uusia ystäviä, uuden elämän. Silti et koskaan voisi unohtaa kaikkea kokemaasi, kaikkea menettämääsi.

Miltä tuntuisi palvella armeijassa, joka ei ole olemassa vain tehdäkseen pojista miehiä. Ei vain siirtymäriittinä nuoruudesta aikuisuuteen, välttämättömänä pahana. Vaan jokainen asevelvollinen tietäisi, että voi milloin vain joutua käyttämään opittuja taitoja. Milloin vain voi tulla käsky lähteä puolustamaan omaa maata ja rakkaita. Ja jokainen kerta, kun näet rakkaasi voi olla viimeinen. Tukikohtasi seinällä on taulu, jossa on nimiä ja päivämääriä. Osa niistä on jo vanhempia, mutta osa on aivan uusia. Säännöllisesti tauluun lisätään nimiä. Seuraava nimi voi olla sinun tai jonkun toverisi.

Millaista se olisi, jos yhtäkkiä menettäisit ystäväsi, lapsesi, puolisosi tai työtoverisi. Ei siksi, että hän olisi sairastunut tai joutunut johonkin onnettomuuteen. Vaan siksi, että joku vihaa sinua ja kansaasi niin paljon, että on valmis itse kuolemaan tai lähettämään lapsensa kuolemaan voidakseen tappaa rakkaasi ja aiheuttaakseen sinulle tuskaa.

Nämä ajatukset tuntuvat kovin kaukaisilta suomalaisen näkökulmasta käsin. Mutta täällä Israelissa ne ovat hyvin todellisia. Viime ja tällä viikolla täällä on muistettu ja muistetaan Holokaustin uhreja ja sodissa ja terrorin uhreina kuolleita. Jom HaShoa (Holokaustin muistopäivä) ja Jom HaZikaron (Kaatuneiden muistopäivä) ovat päiviä, jolloin koko Israel pysähtyy muistamaan niitä, jotka eivät ole enää täällä. Niitä, jotka kuolivat koska olivat juutalaisia. Lähes jokainen perhe tässä maassa on menettänyt jonkun joko Toisen maailmansodan kauhuissa, Israelin käymissä sodissa tai terrori-iskun uhrina. Lähes jokaisessa perheessä muistellaan isoisää, siskoa, lasta, ystävää tai naapuria, joka elää enää vain muistossa. Tosin Holokaustissa kuolleet elävät pian enää vain tarinoissa, sillä muistajien joukko pienenee vuosi vuodelta. Mutta vielä on jäljellä heitä, jotka joutuivat itse todistamaan natsien hirmutekoja.

Kaatuneiden muistopäivää seuraa Israelin itsenäisyyspäivä. Toisin kuin Suomessa, täällä itsenäisyyspäivän juhlinta on iloista ja riehakasta. Illalla itsenäisyyspäivän alkaessa ihmiset kerääntyvät Jerusalemin keskustaan juhlimaan, kuuntelemaan musiikkiesityksiä ja tanssimaan kaduilla. Seuraavana päivänä perheet kokoontuvat puistoihin grillaamaan ja piknikille ja nauttimaan alkukesän lämmöstä. Samalla kaikki muistavat, minkä hinnan Israel on maksanut itsenäisyydestään. Eilisen muistopäivän suru ja kaipaus elävät vielä ihmisten mielissä, sekoittuen iloon ja kiitollisuuten. Am Israel Chai!