Patriarkkojen hauta ulkoapäin |
Kävimme isännän kanssa muutama
päivä sitten Hebronissa katselemassa ja kuuntelemassa millaista on elämä
yhdessä Israel-Palestiinan kiistellyimmässä ja pyhimmässä kaupungissa. Hebron
on pyhä kaupunki niin juutalaisille kuin muslimeillekin (ja miksei
kristityillekin), sillä perimätiedon mukaan kantaisä Abraham eli siellä ja
hänet on haudattu juuri Hebroniin. Kaupungin keskus on Patriarkkojen hauta,
valtava kivinen rakennus, jonka sisältä löytyvät Abrahamin ja Saaran, Iisakin
ja Rebekkan sekä Jaakobin ja Lean hautamuistomerkit. Itse haudat ovat jossain
syvällä rakennuksen alla olevassa luolassa. Paikka on juutalaisuuden toiseksi
pyhin paikka heti Jerusalemin Temppelivuoren jälkeen ja islamin neljänneksi
pyhin paikka Mekkan, Medinan ja Jerusalemin al-Aksan (Temppelivuorella)
jälkeen. Patriarkkojen hauta on jaettu juutalaisten ja muslimien kesken niin,
että toinen puoli rakennuskompleksista on moskeija ja toinen puoli taas
synagoga. Abrahamin hautamuistomerkki on puoliksi moskeijan ja puoliksi synagogan
puolella ja muistomerkin kohdalla Abrahamin jälkeläiset erottaa toisistaan
luodinkestävä lasi. Me kristityt saamme vierailla kummalla puolella haluamme,
mikä onkin kohtuullista, sillä ison osan rakennuksesta rakensivat aikoinaan
ristiretkeläiset – paikalta löytyy siis tavallaan myös kirkko, sillä koko
rakennus on aikoinaan toiminut kirkkona.
Kuten Patriarkkojen hauta, myös
koko Hebronin kaupunki on jaettu juutalaisten ja palestiinalaisten kesken.
Kaupungissa asuu parisataatuhatta palestiinalaista ja muutama sata juutalaista
siirtokuntalaista. Lisäksi kaupunkiin on sijoitettu parituhatta
israelilaissotilasta turvaamaan rauhaa ja järjestystä. Siirtokuntalaiset asuvat
tietyillä kaduilla, eristettyinä palestiinalaisista. Tai toisin päin kääntäen:
Palestiinalaiset asuvat tietyillä alueilla, eristettyinä siirtokuntalaisista.
Siirtokuntalaiset voivat liikkua vain tietyillä kaduilla, tiettyjä reittejä
pitkin. Toisaalta myös palestiinalaiset voivat liikkua vain tietyillä kaduilla,
tiettyjä reittejä pitkin. Ainoat, jotka voivat liikkua missä ja miten haluavat,
ovat israelilaissotilaat ja ulkomaalaiset turistit. Koko Hebron on kuin
Patriarkkojen hauta: Yhteinen, jaettu, eristetty, pyhä ja äärimmäisen tärkeä.
Ja toinen osapuoli on tehnyt väärin omiessaan sen itselleen.
Toinen. Me. He. Väärin. Paha.
Siirtokuntalaiset. Palestiinalaiset. Muslimit. Juutalaiset. Tiesulku. Molotovin
coktail. Terrori-isku. Laiton. Laillinen. Historia. Oikeus. Oikeudenmukaisuus.
Ihmisoikeus. Rauha. Toinen. Me. He.
Kuulimme kaksi tarinaa
Hebronista, palestiinalaisten ja siirtokuntalaisten. Kuulimme tarinoita
kahdesta Hebronista, juutalaisesta ja palestiinalaisesta. Kuulimme tarinoita
väkivallasta, laittomuudesta, historiasta, oikeudenmukaisuudesta… Tarinoita
Meistä ja Heistä. Oli vaikea uskoa, että ihmiset puhuivat samasta kaupungista,
samasta historiasta, samoista tapahtumista. Vaikka eiväthän he puhuneetkaan. He
kertoivat omaa tarinaansa, omaa totuuttaan. Ja kuulijan vaikea tehtävä on
yrittää ratkaista, kumpi on oikeassa. Tai ehkä kumpikin on oikeassa, sillä
heidän kokemuksensa ovat heille aitoja, tosia. Eikä ulkopuolinen kuuntelija voi
sanoa kertojalle, ettei hänen tarinansa olisi tosi. Ettei hän olisi oikeassa,
kertoessaan kaikesta siitä kauheasta, mitä Toiset ovat hänelle, hänen perheelleen
ja hänen kansalleen tehneet.
Tässä maassa joka asiasta tuntuu
olevan vähintään kaksi erilaista kertomusta. Kertomusta, jotka eroavat
toisistaan kuin yö ja päivä. Historiallinen totuus tuntuu täällä olevan täysin
tuntematon käsite. Tai toki Totuus on olemassa: Se on se, mitä tapahtui Meille,
mitä Me teimme Heille ja mitä He tekivät Meille. Totuus on se, mitä Me koemme,
näemme, teemme, kohtaamme… Ja He valehtelevat, muuttavat Totuutta, unohtavat
Totuuden, kirjoittavat Historian uusiksi… Ulkomaalainen kuulija ja tarkkailija
on vaikean valinnan edessä: Mikä on Totuus? Kenen Totuus on oikea? Vai onko
sellaista edes olemassa?
Meillä ulkopuolilla on oikeastaan
kolme vaihtoehtoa, joista valita. Monet valitsevat puolensa ja Totuutensa: He
puolustavat joko juutalaisten tai palestiinalaisten kertomusta ja Totuutta.
Ehkä onkin helpompi, jos valitsee puolensa. Silloin ainakin tietää, ketkä ovat
hyviä ja ketkä pahoja, ketkä ovat oikeassa ja ketkä väärässä. Mutta entä jos
todellisuus ei olekaan niin yksinkertainen? Entä jos kumpikin osapuoli on
oikeassa ja kumpikin osapuoli on väärässä? Entä jos kumpikin osapuoli on
syyllistynyt kamaliin rikoksiin toista osapuolta kohtaan ja jos kumpikin
osapuoli on uhri? Ehkä helpompaa on sittenkin olla valitsematta puoltansa, pysytellä
täysin ulkopuolisena koko konfliktista. Elää kauniissa Pyhässä Maassa, katsella
taivaan lintuja ja kedon kukkia, kuunnella kumpaakin osapuolta vuoronperään ja
unohtaa välittömästi kaikki kuulemansa ja näkemänsä vääryys. Uskotella
itselleen, että minä en voi ymmärtää tätä monimutkaista ongelmavyyhtiä, en voi
elää näiden ristiriitojen kanssa. Pysyä ulkopuolisena ja puolueettomana.
Kolmas vaihtoehto on kaikkein
vaikein: Se on yritys ymmärtää, halu kuunnella, tutustua, kulkea rinnalla,
kohdata ristiriidat – ja samalla yrittää pysyä puolueettomana. Se on halua
rakastaa molempia, juutalaisia ja palestiinalaisia. Halu nähdä kummassakin
osapuolessa Ihminen, kaikkine virheineenkin. Jumalalle rakas Ihminen, langennut
ja syntinen, mutta silti rakas lapsi. Abrahamin lapsi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tervetuloa kommentoimaan kirjoituksiani. Koska kirjoitan tätä blogia anonyyminä, toivon sinunkin kunnioittavan nimettömyyttäni. Kommentit ilmestyvät tänne blogiin sitä mukaa, kun ehdin itse lukea ne.