Abrahamin lapset

Patriarkkojen hauta ulkoapäin

Kävimme isännän kanssa muutama päivä sitten Hebronissa katselemassa ja kuuntelemassa millaista on elämä yhdessä Israel-Palestiinan kiistellyimmässä ja pyhimmässä kaupungissa. Hebron on pyhä kaupunki niin juutalaisille kuin muslimeillekin (ja miksei kristityillekin), sillä perimätiedon mukaan kantaisä Abraham eli siellä ja hänet on haudattu juuri Hebroniin. Kaupungin keskus on Patriarkkojen hauta, valtava kivinen rakennus, jonka sisältä löytyvät Abrahamin ja Saaran, Iisakin ja Rebekkan sekä Jaakobin ja Lean hautamuistomerkit. Itse haudat ovat jossain syvällä rakennuksen alla olevassa luolassa. Paikka on juutalaisuuden toiseksi pyhin paikka heti Jerusalemin Temppelivuoren jälkeen ja islamin neljänneksi pyhin paikka Mekkan, Medinan ja Jerusalemin al-Aksan (Temppelivuorella) jälkeen. Patriarkkojen hauta on jaettu juutalaisten ja muslimien kesken niin, että toinen puoli rakennuskompleksista on moskeija ja toinen puoli taas synagoga. Abrahamin hautamuistomerkki on puoliksi moskeijan ja puoliksi synagogan puolella ja muistomerkin kohdalla Abrahamin jälkeläiset erottaa toisistaan luodinkestävä lasi. Me kristityt saamme vierailla kummalla puolella haluamme, mikä onkin kohtuullista, sillä ison osan rakennuksesta rakensivat aikoinaan ristiretkeläiset – paikalta löytyy siis tavallaan myös kirkko, sillä koko rakennus on aikoinaan toiminut kirkkona.

Kuten Patriarkkojen hauta, myös koko Hebronin kaupunki on jaettu juutalaisten ja palestiinalaisten kesken. Kaupungissa asuu parisataatuhatta palestiinalaista ja muutama sata juutalaista siirtokuntalaista. Lisäksi kaupunkiin on sijoitettu parituhatta israelilaissotilasta turvaamaan rauhaa ja järjestystä. Siirtokuntalaiset asuvat tietyillä kaduilla, eristettyinä palestiinalaisista. Tai toisin päin kääntäen: Palestiinalaiset asuvat tietyillä alueilla, eristettyinä siirtokuntalaisista. Siirtokuntalaiset voivat liikkua vain tietyillä kaduilla, tiettyjä reittejä pitkin. Toisaalta myös palestiinalaiset voivat liikkua vain tietyillä kaduilla, tiettyjä reittejä pitkin. Ainoat, jotka voivat liikkua missä ja miten haluavat, ovat israelilaissotilaat ja ulkomaalaiset turistit. Koko Hebron on kuin Patriarkkojen hauta: Yhteinen, jaettu, eristetty, pyhä ja äärimmäisen tärkeä. Ja toinen osapuoli on tehnyt väärin omiessaan sen itselleen.

Toinen. Me. He. Väärin. Paha. Siirtokuntalaiset. Palestiinalaiset. Muslimit. Juutalaiset. Tiesulku. Molotovin coktail. Terrori-isku. Laiton. Laillinen. Historia. Oikeus. Oikeudenmukaisuus. Ihmisoikeus. Rauha. Toinen. Me. He.

Kuulimme kaksi tarinaa Hebronista, palestiinalaisten ja siirtokuntalaisten. Kuulimme tarinoita kahdesta Hebronista, juutalaisesta ja palestiinalaisesta. Kuulimme tarinoita väkivallasta, laittomuudesta, historiasta, oikeudenmukaisuudesta… Tarinoita Meistä ja Heistä. Oli vaikea uskoa, että ihmiset puhuivat samasta kaupungista, samasta historiasta, samoista tapahtumista. Vaikka eiväthän he puhuneetkaan. He kertoivat omaa tarinaansa, omaa totuuttaan. Ja kuulijan vaikea tehtävä on yrittää ratkaista, kumpi on oikeassa. Tai ehkä kumpikin on oikeassa, sillä heidän kokemuksensa ovat heille aitoja, tosia. Eikä ulkopuolinen kuuntelija voi sanoa kertojalle, ettei hänen tarinansa olisi tosi. Ettei hän olisi oikeassa, kertoessaan kaikesta siitä kauheasta, mitä Toiset ovat hänelle, hänen perheelleen ja hänen kansalleen tehneet.

Tässä maassa joka asiasta tuntuu olevan vähintään kaksi erilaista kertomusta. Kertomusta, jotka eroavat toisistaan kuin yö ja päivä. Historiallinen totuus tuntuu täällä olevan täysin tuntematon käsite. Tai toki Totuus on olemassa: Se on se, mitä tapahtui Meille, mitä Me teimme Heille ja mitä He tekivät Meille. Totuus on se, mitä Me koemme, näemme, teemme, kohtaamme… Ja He valehtelevat, muuttavat Totuutta, unohtavat Totuuden, kirjoittavat Historian uusiksi… Ulkomaalainen kuulija ja tarkkailija on vaikean valinnan edessä: Mikä on Totuus? Kenen Totuus on oikea? Vai onko sellaista edes olemassa?

Meillä ulkopuolilla on oikeastaan kolme vaihtoehtoa, joista valita. Monet valitsevat puolensa ja Totuutensa: He puolustavat joko juutalaisten tai palestiinalaisten kertomusta ja Totuutta. Ehkä onkin helpompi, jos valitsee puolensa. Silloin ainakin tietää, ketkä ovat hyviä ja ketkä pahoja, ketkä ovat oikeassa ja ketkä väärässä. Mutta entä jos todellisuus ei olekaan niin yksinkertainen? Entä jos kumpikin osapuoli on oikeassa ja kumpikin osapuoli on väärässä? Entä jos kumpikin osapuoli on syyllistynyt kamaliin rikoksiin toista osapuolta kohtaan ja jos kumpikin osapuoli on uhri? Ehkä helpompaa on sittenkin olla valitsematta puoltansa, pysytellä täysin ulkopuolisena koko konfliktista. Elää kauniissa Pyhässä Maassa, katsella taivaan lintuja ja kedon kukkia, kuunnella kumpaakin osapuolta vuoronperään ja unohtaa välittömästi kaikki kuulemansa ja näkemänsä vääryys. Uskotella itselleen, että minä en voi ymmärtää tätä monimutkaista ongelmavyyhtiä, en voi elää näiden ristiriitojen kanssa. Pysyä ulkopuolisena ja puolueettomana.

Kolmas vaihtoehto on kaikkein vaikein: Se on yritys ymmärtää, halu kuunnella, tutustua, kulkea rinnalla, kohdata ristiriidat – ja samalla yrittää pysyä puolueettomana. Se on halua rakastaa molempia, juutalaisia ja palestiinalaisia. Halu nähdä kummassakin osapuolessa Ihminen, kaikkine virheineenkin. Jumalalle rakas Ihminen, langennut ja syntinen, mutta silti rakas lapsi. Abrahamin lapsi.

  

Abrahamin hautamuistomerkki moskeijan puolelta kuvattuna