Oma maa mansikka, muu maa mustikka

Palasimme reilu viikko sitten kesälomalta Suomesta. Vähän vajaa kaksi kuukautta kotimaassa herättää paljon ajatuksia ja tunteita. Ja väistämättä myös vertailua kahden kotimaan välillä. Välillä vertailussa vaaka kallistui Suomen, välillä Israelin puolelle. Ja toisaalta vertailu on kyllä äärimmäisen epäreilua, kun kummankin maan kohdalla poimimme lähinnä rusinat pullasta. Suomesta kesän ja Israelista kevään ja syksyn. Talvi onkin sitten jo vaikeampi juttu...

Aurinko paistaa ja on ihanan lämmintä, suorastaan kuumaa. Onneksi pääsee viileään järveen vilvoittelemaan. Ainakin jos on Suomessa. Jerusalemista pitää ensin ajaa kuumassa autossa pari tuntia ennen kuin järven ranta häämöttää. Kuolleelle merelle tietysti pääsisi paljon nopeammin, mutta silloin virkistävä vaikutus jää melko vähäiseksi. Toisaalta taas uintikausi on täällä muutaman kuukauden pidempi kuin Suomessa, ainakin meille hulluille ulkomaalaisille, jotka uimme Kinneretissä jo toukokuussa, melkein jääpalasten seassa (meistä vesi tuntui kyllä ihan kesäisen lämpimältä, mutta me olemme hulluja ulkomaalaisia).

Sataa, sataa ropisee... Suomen kesä on tunnetusti lyhyt ja vähäluminen, vähän niin kuin talvi Israelissa. Israelin kesä taas on pitkä ja sateeton, suorastaan ahdistavan kuuma ja kuiva. Valitse siitä nyt sitten parempi vaihtoehto... Onneksi tänä kesänä pääsimme nauttimaan myös lämpimästä ja aurinkoisesta Suomen kesästä. Sateet alkoivat oikeastaan siinä vaiheessa, kun me jo pakkailimme laukkujamme - ja pääsimme toteamaan, että nyt on muuttolintujen aika lähteä etelään. Täällä pahimmat helteet alkavat olla jo ohitse ja lämpötila on kohta päivälläkin miellyttävän lämmin, ei enää kuuma. Mutta sitten tulee talvi ja sateet, kylmyys ja - israelilaisten mielestä - pimeys. Meistä aurinko kyllä paistaa talvellakin ruhtinaallisen monta tuntia ja kirkkaana korkealta, mutta me olemmekin hulluja ulkomaalaisia. Suomen pimeät ja kylmät talvet lienevät jotenkin sekoittaneet meidän päämme. Totuus on, että loka-marraskuun rapa- ja loskakelejä ei tule kyllä tänäkään vuonna yhtään ikävä. Sen sijaan hohtavat hanget kyllä herättävät suurta kaipausta jo tässä vaiheessa vuotta. Suomen hankikelien aikaan kun täällä sataa, sataa ja vielä kerran sataa (luonnon kannalta toivottavasti).

Suomessa yöt ovat ihanan rauhallisia ja hiljaisia, joskin häiritsevän valoisia. Tämä tietenkin edellyttää, että asuu tarpeeksi kaukana kaupungin keskustan hälinästä. Ja että siilit eivät eksy Mamman koiratarhaan keskellä yötä. Vaikka minä en kyllä niiden aiheuttamaan meteliin herännyt yhtenäkään yönä. Ensimmäisenä yönä kotona Jerusalemissa sen sijaan en meinannut edes päästä uneen, kun naapurikylässä oli taas jotkut häät, syntymäpäivät tai muuten vain yleinen juhlayö - ja meteli (lue: musiikki, ilotulitukset jne.) oli sen mukaista. Naapurit kulkivat rappukäytävässä pitkin yötä ja täkäläiseen tapaan eivät vaivautuneet alentamaan äänenvoimakkuuttaan (Jumala unohti asentaa israelilaisiin volyyminappulan, kuten myös meidän lapsiimme). Aamuneljältä voikin sitten herätä naapurikylän minareetista kuuluvaan rukouskutsuun ja todeta, että johan tässä tulikin nukuttua tarpeeksi. Tai sitten vain yksinkertaisesti laittaa korvatulpat korviin, etteivät omat lapset herättäisi ylösnoustessaan.

Ruokakaupassa käyminen oli kesällä pitkästä aikaa mukavaa. Kerrankin tiesi, mitä osti. Ja samalla voi järkyttyneenä katsella hintalappuja. Puheet ruokien hinnannoususta oli helppo kuitata olankohautuksella niin kauan, kun kyse oli vain uutisjutuista YLE:n nettisivuilla. Mutta kun todellisuus tuli vastaan ruokakaupassa, oli pakko tunnustaa, että totta se on. Sama todellisuus tosin iski vastaan myös lähikaupassamme täällä Jerusalemissa. Kun jogurttipikari maksaa saman verran kuin maitolitra ja leipäkin on Suomen hinnoissa ei paljon naurata. Varsinkin kun se maitolitra maksaa puolet enemmän kuin Suomessa... Sääliksi käy paikallisia, joiden monien ostovoima on vielä paljon pienempi kuin meillä. Ja tästä lähtien meillä syödään enemmän kaurapuuroa, eikä jogurttia saa kuin korkeintaan yhden päivässä. Onneksi sentään kasvikset ja hedelmät ovat (vielä) suhteellisen halpoja. Harmi vain, että niiden menekki ei ole järin suuri herrojen keskuudessa.

Kummassakin maassa on omat hyvät ja omat huonot puolensa. Ja sitten on paljon niitä asioita, joista ei voi sanoa, ovatko ne hyviä vai huonoja. Ne vain ovat. Asioita nyt vain tehdään eri tavalla eri puolilla maailmaa, eikä toisen tapa ole sen oikeampi vai väärempi kuin meidänkään. Astiat voi tiskata tiskiharjalla tai sienellä ja puhdasta tulee molemmilla tavoilla. Uusi viikko voi kalenterissa alkaa sunnuntaina tai maanantaina, mutta aika kuluu joka tapauksessa. Ja laskut pitää maksaa, joko nettipankissa tai pankin palvelutiskillä. Mutta maksettava ne on joka tapauksessa. Ihmisissäkin on omat hyvät ja huonot puolensa. Suomalaiset ovat suomalaisia ja israelilaiset isralilaisia, hyvässä ja pahassa. Välillä huomaa pitävänsä enemmän toisista, välillä taas toisista, vähän tilanteesta ja omasta mielentilasta riippuen. Mutta se ero maiden välillä on, että vain Suomessa voi tavata sukulaisia ja vanhoja ystäviä. Sellaisia ihmisiä, joille ei tarvitse kertoa koko elämäntarinaansa, koska he tuntevat sen jo, ja ovat itse olleet mukana monissa sen vaiheissa. Vain Suomessa voi oikeasti tuntea olevansa omiensa joukossa; ymmärtää, mitä toinen tarkoittaa hiljaisuudellaan; jakaa samat kollektiiviset kokemukset ja muistot, kuten mämmin, Linnanjuhlat tai juhannussaunan; tietää, että sinua rakastetaan, vaikkei sitä ääneen sanottaisikaan.

Suomen kesäaamun kauneutta

Oma maa mansikka, muu maa mustikka. Mutta entäs jos pitääkin enemmän mustikka-piirakasta kuin mansikkapiirakasta? Ja mustikkakeitto on mansikakeittoa parempaa? Toisaalta, tuoreet mansikat kermavaahdon kanssa ovat mustikoita parempia. Eikä ole mansikkatäytekakun voittanutta. Miten voisi saada molempia?