”ja suvi suloinen. Kauniisti joka paikkaa koristaa kukkanen.” Paitsi, että meidän parvekettamme eivät kyllä korista kukkaset, ellei tekokukkia lasketa. Tämä emäntä ei ole viherpeukalo, kuten ei jauhopeukalokaan… No, kukkaset olisivat kuolleet viimeistään kesäloman aikana, joten turhaa vaivaa se niiden hoitaminen olisi ollut kuitenkin.
Suvivirsi ei kaikunut, mutta herrat seitsemän vee ja melkein kuusi vee saivat silti todistuksensa. Käsittämätöntä, että herrojen ensimmäinen kouluvuosi uudessa koulussa on nyt ohi. Juuri eilenhän he aloittivat koulun täysin kielitaidottomina ja nyt he jo juttelevat kavereiden kanssa sujuvasti englanniksi. Kun itsekin pystyisi juttelemaan noin sujuvasti hepreaksi… Kun vertaan omaa ensimmäistä kouluvuottani poikien ensimmäiseen kouluvuoteen, niin pakko on myöntää, että kyllä herrat ovat oppineet aika paljon enemmän kuin minä aikoinaan. Ihan ilman uutta kieltäkin.
Kesäloman myötä Suomi kutsuu meitä. Matkalaukut ovat jo melkein pakattuna ja äiti on jo ihan puhki-poikki-väsy, vaikka lentokentälle lähdetään vasta huomenna. Onneksi olemme menossa Suomeen ja mummolaan, joten pakkaamisen kanssa ei tarvitse olla ihan niin tarkka. Kaikkea saa kaupasta ja jos ei saa, niin sitä ei sitten tarvita. Muutenkin olen jättänyt ihan tarkoituksella aika paljon hankintoja Suomeen. Esimerkiksi vaatteissa hinta-laatu –suhde on Suomessa parempi kuin täällä, joten vaatteita on turha raahata mukanaan kovin paljoa. Kosmetiikkakin on Suomessa halvempaa, joten mukaan ei lähde kuin hammasharjat ja –tahna. Tämä edellä mainittu ei tietenkään koske omaa meikkipussiani, vaikka sekin kyllä täydentyy Suomessa aika reippaasti. Hedelmät olisivat täällä tuoreita ja edullisia, mutta niitä emme taida kuitenkaan pakata mukaamme.
Herrat odottavat suomenlomalta ennen kaikkea uimista, trampoliinia ja kunnon suomalaista ruokaa eli nakkia ja muusia, Saarioisten äitien pinaattilättyjä ja ruisleipää (herra seitsemän vee). Ruisleipää odotamme myös Isäntä ja minä, kuten myös kunnon suomalaista kahvia – ja Saarioisten äitien pinaattilättyjä. Eipähän tarvitse tapella herrojen kanssa ruokailusta. Lomaani tulee kuulumaan myös suomenkielistä lukemista, ystävien ja sukulaisten tapaamista, lisää suomenkielistä lukemista ja maaseudun rauhaa. Vaikka emme me missään suurkaupungissa asu nytkään (siis käytännössä. Teoriassa me asumme suurkaupungissa, mutta ei se kyllä siltä tunnu). Mutta on ihan eri asia kävellä hiekkatietä tai metsäpolkua kuin asvalttia pitkin. Ja herroille on ihan eri asia leikkiä mummolan pihassa kuin parvekkeella tai leikkikentällä.
Ehkä eniten kuitenkin odotamme sitä, että saamme olla hetken tutussa ja turvallisessa ympäristössä. Kotona Suomessa. Ja samalla tiedän sen, että asia ei ole ihan niin yksinkertainen. Me emme ole enää samoja ihmisiä kuin lähtiessämme. Ja Suomi ei ole enää se sama Suomi, josta lähdimme. Toki suurin osa asioista ja ihmisistä on ihan ennallaan, mutta silti. Vaikka onkin mukava mennä takaisin kotiin, olisi myös mukava jäädä tänne kotiin. Kun on kaksi kotia, ei aina tiedä, kummassa olisi helpompi. Ja se siirtyminen kodista toiseen ei ainakaan ole helppoa… Toivon vain, että herrat voisivat nauttia Suomessa olostaan. Ja että heistä olisi silti mukava palata syksyllä kotiin Israeliin.
Suvivirsi ei kaikunut, mutta herrat seitsemän vee ja melkein kuusi vee saivat silti todistuksensa. Käsittämätöntä, että herrojen ensimmäinen kouluvuosi uudessa koulussa on nyt ohi. Juuri eilenhän he aloittivat koulun täysin kielitaidottomina ja nyt he jo juttelevat kavereiden kanssa sujuvasti englanniksi. Kun itsekin pystyisi juttelemaan noin sujuvasti hepreaksi… Kun vertaan omaa ensimmäistä kouluvuottani poikien ensimmäiseen kouluvuoteen, niin pakko on myöntää, että kyllä herrat ovat oppineet aika paljon enemmän kuin minä aikoinaan. Ihan ilman uutta kieltäkin.
Kesäloman myötä Suomi kutsuu meitä. Matkalaukut ovat jo melkein pakattuna ja äiti on jo ihan puhki-poikki-väsy, vaikka lentokentälle lähdetään vasta huomenna. Onneksi olemme menossa Suomeen ja mummolaan, joten pakkaamisen kanssa ei tarvitse olla ihan niin tarkka. Kaikkea saa kaupasta ja jos ei saa, niin sitä ei sitten tarvita. Muutenkin olen jättänyt ihan tarkoituksella aika paljon hankintoja Suomeen. Esimerkiksi vaatteissa hinta-laatu –suhde on Suomessa parempi kuin täällä, joten vaatteita on turha raahata mukanaan kovin paljoa. Kosmetiikkakin on Suomessa halvempaa, joten mukaan ei lähde kuin hammasharjat ja –tahna. Tämä edellä mainittu ei tietenkään koske omaa meikkipussiani, vaikka sekin kyllä täydentyy Suomessa aika reippaasti. Hedelmät olisivat täällä tuoreita ja edullisia, mutta niitä emme taida kuitenkaan pakata mukaamme.
Herrat odottavat suomenlomalta ennen kaikkea uimista, trampoliinia ja kunnon suomalaista ruokaa eli nakkia ja muusia, Saarioisten äitien pinaattilättyjä ja ruisleipää (herra seitsemän vee). Ruisleipää odotamme myös Isäntä ja minä, kuten myös kunnon suomalaista kahvia – ja Saarioisten äitien pinaattilättyjä. Eipähän tarvitse tapella herrojen kanssa ruokailusta. Lomaani tulee kuulumaan myös suomenkielistä lukemista, ystävien ja sukulaisten tapaamista, lisää suomenkielistä lukemista ja maaseudun rauhaa. Vaikka emme me missään suurkaupungissa asu nytkään (siis käytännössä. Teoriassa me asumme suurkaupungissa, mutta ei se kyllä siltä tunnu). Mutta on ihan eri asia kävellä hiekkatietä tai metsäpolkua kuin asvalttia pitkin. Ja herroille on ihan eri asia leikkiä mummolan pihassa kuin parvekkeella tai leikkikentällä.
Ehkä eniten kuitenkin odotamme sitä, että saamme olla hetken tutussa ja turvallisessa ympäristössä. Kotona Suomessa. Ja samalla tiedän sen, että asia ei ole ihan niin yksinkertainen. Me emme ole enää samoja ihmisiä kuin lähtiessämme. Ja Suomi ei ole enää se sama Suomi, josta lähdimme. Toki suurin osa asioista ja ihmisistä on ihan ennallaan, mutta silti. Vaikka onkin mukava mennä takaisin kotiin, olisi myös mukava jäädä tänne kotiin. Kun on kaksi kotia, ei aina tiedä, kummassa olisi helpompi. Ja se siirtyminen kodista toiseen ei ainakaan ole helppoa… Toivon vain, että herrat voisivat nauttia Suomessa olostaan. Ja että heistä olisi silti mukava palata syksyllä kotiin Israeliin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tervetuloa kommentoimaan kirjoituksiani. Koska kirjoitan tätä blogia anonyyminä, toivon sinunkin kunnioittavan nimettömyyttäni. Kommentit ilmestyvät tänne blogiin sitä mukaa, kun ehdin itse lukea ne.