Yksi etu tässä Israelissa asumisessa on se, että pääsemme juhlimaan uutta vuotta pari kertaa vuodessa, talvella ja näin syksyllä. Tai jos ihan tarkkoja ollaan, uutta vuotta juhlitaan myös keväällä, ainakin. Ai niin, islamilainen kalenterikin vaihtaa vuotta eri aikaan, joten siitä tulee vielä yhdet uuden vuoden juhlat lisää. Vielä kun muistaisi, mikä vuosi minkäkin ajanlaskun mukaan on milloinkin kyseessä...
Uuden vuoden alkaminen on aina hyvää aikaa katsella mennyttä taakse päin. Ja tehdä hyviä päätöksiä ja lupauksia koskien uutta alkavaa vuotta. Tänä vuonna minä en tee ainakaan sitä enkä tätä, sen sijaan aion tänä vuonna tehdä niin ja näin. Tänä vuonna aloitan lopultakin sen dieetin, joka kestää pidempään kuin viikon. Tänä vuonna en tuhlaa aikaani turhuuteen, vaan keskityn siihen, mikä todella on oleellista. Tällä kertaa ihan varmasti...
Juutalaisuudessa Rosh HaShanan (uuden vuoden) jälkeiset kymmenen päivää ovat katumuksen ja parannuksen aikaa. Rosh HaShanana Taivaassa avataan kirjat, joihin meidän tekomme ja tekemättä jättämisemme on kirjattu. Tuomio odottaa, mutta nyt on parannuksen aika. Kymmenen päivän jälkeen Jom Kippurina eli Suurena sovituspäivänä, kirjat suljetaan ja kohtalosi on sinetöity - ainakin seuraavaan Rosh HaShanaan asti. Tästä syystä juutalaiset yrittävät elää erityisen hyvää ja nuhteetonta elämää Rosh HaShanan ja Jom Kippurin välisenä aikana. Ihmiset ostavat toisilleen uudenvuodenlahjoja, pyytävät anteeksi tekemiään vääryyksiä ja pyrkivät osoittamaan Jumalalle olevansa sittenkin, kaikista menneen vuoden virheistään huolimatta hyviä ihmisiä. Mistä tulikin mieleeni: Pitääpä käydä viemässä alakerran naapureille vähän suomalaista suklaata. Herrojen jalkapallo kun on eksynyt luvattoman monta kertaa heidän parvekkeelleen...
On hyvä viettää kymmenen päivää omaa elämäänsä tarkastellen ja parannusta tehden. Mutta vielä parempi olisi, jos voisimme elää niin joka päivä. Tunnustaa joka päivä Jumalalle syntimme ja erehdyksemme, väärät tekomme ja tekemättä jättämisemme. Tarkkailla joka päivä omaa elämäämme ja pohtia, olisiko siinä tarvetta muutokseen. Pyytää anteeksi kanssaihmisiltämme silloin, kun siihen on aihetta ja elää niin, että aihetta anteeksipyytämiseen olisi mahdollisimman vähän. Ei kuitenkaan siksi, että kaikella tällä voisimme muuttaa Jumalan tuomiota ja omaa kohtaloamme. Me kaikki ansaitsemme Jumalan tuomion, kuoleman, meidän syntiemme tähden. Ja samoin Jeesuksen ristinkuoleman ansiosta tuo tuomio on jo pyyhitty pois. Pelastus tulee yksin Jumalan armosta, yksin Jeesuksen tähden, ei meidän hyvillä teoillamme tai parannuksenteollamme. Mutta eläminen itseänsä ja omaa tilaansa tarkkaillen auttaa meitä säilyttämään hyvän omantunnon. Samalla se myös osoittaa meille päivästä toiseen meidän oman syntisyytemme ja sen, miten me tarvitsemmekaan Jeesusta, Pelastajaamme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Tervetuloa kommentoimaan kirjoituksiani. Koska kirjoitan tätä blogia anonyyminä, toivon sinunkin kunnioittavan nimettömyyttäni. Kommentit ilmestyvät tänne blogiin sitä mukaa, kun ehdin itse lukea ne.