Merten taa

Ulkomailla asumisessa on omat etunsa ja haittansa, ainakin mitä tulee sukulaissuhteiden hoitamiseen. Sukulaisten tai tuttavien yllätysvierailuja ei tarvitse pelätä, mutta toisaalta sovittuja tapaamisiakaan ei ole turhan usein. Mummulassa ei noin vain pääse pistäytymään, eikä isovanhempia voi enää käyttää tuttuina ja turvallisina lastenhoitajina. Varsinkin silloin, kun itse sairastaa, olisi ihana soittaa äidille, että ”tuletko hoitamaan lapsia vähäksi aikaa ja tuo Jaffaa tullessasi.”

Onneksi me olemme saaneet viimeisten viikkojen aikana tuttuja vieraita Suomesta oikein kahdessa erässä. Herrat ovat saaneet nauttia isovanhempien seurasta ja sylistä, isovanhemmat ovat saaneet nauttia herrojen seurasta ja sylittelystä ja allekirjoittanut on saanut toimia epävirallisena turistioppaana (tätä ei saa kertoa kenellekään, sillä täällä oppaana saa toimia vain virallisen kurssin käynyt ja tarkan seulan läpäissyt). Kaikilla on ollut niin mukavaa, niin mukavaa – varsinkin, kun aika on ollut rajallinen, eikä meidän ole tarvinnut jakaa arjen harmautta puolin eikä toisin. Nyt täytyy sitten taas selvitä skypen ja sähköpostin voimalla kesään asti.

Moni asia on muuttunut menneistä vuosikymmenistä. Meidän suvustamme on aina lähdetty ulkomaille ja näköjään lähdetään edelleenkin. Aikoinaan lähdettiin muun siirtolaisvirran mukana Amerikkaan ja vähällä oli, ettei oma esi-isänikin häipynyt muiden mukana. Edellisen vuosisadanvaihteen siirtolaiset lähtivät, eikä monia heistä sen koommin kotiseuduillaan nähty. Kirjeitä tuli hiljalleen, mutta yhteydenpito jäi vähäiseksi.

Seuraavat lähtijät lähtivätkin jo vähän tutumpaan maahan; sinne, minne ennenkin oli menty. Vaikka kielitaitoa ei heilläkään juuri ollut, vastassa oli sentään toisia suomalaisia. Ja kirjeet Suomen kulkivat edelleen. Uutta oli se, että nyt oli mahdollista tulla silloin tällöin käymään Suomessa lomalla ja puhelimella pystyi tarvittaessa ja halutessa soittamaan ystäville ja sukulaisille, vaikka kallistahan se oli.

Meidän sukupolvemme muuttajien tilanne on erilainen. Meillä on kielitaitoa ja kokemusta matkustamisesta. Internet on mahdollistanut paitsi reaaliaikaisen yhteydenpidon eri maiden välillä, myös helpon tiedonsaannin. Mekin tiesimme jo ennen tänne muuttoamme millaiseen asuntoon muuttaisimme, millaiselle alueelle ja mistä löytyy lähin ruokakauppa. Yhtä kaikki olemme kuitenkin kaukana sukulaisista ja ystävistä. Vaikka puhe- ja kuvayhteyden Suomeen saa aina halutessaan (ainakin teoriassa), se ei silti ole sama asia, kuin yhdessäolo.

Lähteminen ja muuttaminen ei ole koskaan helppoa. Sata vuotta sitten se vaati ihan käsittämätöntä rohkeutta, hyppyä tuntemattomaan. Mutta tänäänkään kaiken tutun jättäminen ei ole mikään pikkujuttu, oli sitten kyse pysyvästä muutosta ulkomaille tai lyhyemmästä lomamatkasta. Tuntematon on aina tuntematon ja kaukana on aina kaukana. Itseäni on aina suuresti rohkaissut Psalmi 139. Reilun kuukauden takaiselle suomenmatkalle lähtiessä se kosketti taas uudella tavalla. Luin psalmia lentokoneen ollessa lähdössä Tel Avivista ja tulin vilkaisseeksi koneen ikkunasta ulos. Auringon noustessa sain lukea: ”Vaikka nousisin lentoon aamuruskon siivin tai muuttaisin merten taa, sielläkin Sinä minua ohjaat, talutat väkevällä kädelläsi.”